Lukupiiri & Keltainen helmikuu - Herta Müller: Sydäneläin

Herta Müller - Sydäneläin, 1996 (Herztier, 1994). Saksasta suomentanut Raija Jänicke. Tammi, 2009. 206 s. Nettikirjakaupan aleostos.
****

Sydäneläin, kuten suuri osa Herta Müllerin tuotannosta, sijoittuu diktatuuriajan Romaniaan. Jälleen voi siis odottaa, että tapahtumat kumpuavat tosielämästä, asioista, jotka Herta on omakohtaisesti joskus kokenut. Tässä romaanissa tunnetta vahvistaa entisestään se, että päähenkilönä toimiva tyttö ei missään vaiheessa kerro nimeään. Hän siis saattaa olla Herta itse, joku hänelle läheinen henkilö, tai kenties vain monen muiston yhdistämä ihminen.

Tytön lisäksi Sydäneläin on kertomus kolmesta miesopiskelijasta: Edgarista, Gerogista ja Kurtista. Heidät yhteen saattaa Lola, kertojan asuntolatoveri, joka tekee itsemurhan; tai murhataan, kuten asiaa tutkimaan päätyneet pojat uskovat.

Pian nelikko huomaa, että salainen palvelu kiinnostuu heidän elämästään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan ja tapaamisia vakoillaan. Uusiin ihmisiin elämässä ei voi enää luottaa, sillä koskaan ei voi tietää kuka on petturi tai loikkari. Koodisanoja kehittämällä joukkio pystyy kommunikoimaan osittain rauhassa, mutta silti tuntuu kuin joku olisi koko ajan tietoinen heidän seuraavasta siirrostaan. Ennen pitkään jokaisen neljän elämässä tapahtuu muutoksia; irtisanomisia, muuttoja, uusia uhkauksia, toimeentulovaikeuksia. Heidän kohtalonsa on sama kuin niin monen Ceausescun Romaniassa.

Kirjan muotoilu oli varsin mielenkiintoinen, sillä koko kertomus on yksi suuri luku. Toki useat kappalejaot helpottivat lukemista luomalla hyvän rytmin ja katkaisemalla jutut niin, että kirja oli helppo jättää myös kesken. Aikatasojen hyppelyä oli aika lailla ja välillä olikin hankaluuksia pysyä mukana siinä, ollaanko ajassa Lolan kuoleman aikoihin vai nykypäivässä. Tämä aikatason muutos kun saattoi tapahtua useamman kerran peräkkäinkin vuorottaisissa kappaleissa, joten hereillä piti olla koko ajan. Ja silti minusta tuntuu, että en pysynyt koko aikaa mukana vaan jätin havaitsematta jotakin tärkeää; jotakin sellaista, jonka avulla juonen pikku nyanssit ehkä olisivat minulle paremmin avautuneet.

Tykästyin jo ensimmäisen Müllerini aikana hänen kieleensä eikä Sydäneläin tehnyt tässä poikkeusta. (Toki suuri kiitos kielen loistavuudesta kuuluu myös kääntäjälle, mutta uskon vahvasti myös siihen, että ilman vahvaa pohjatekstiä ei voi saada aikaan myöskään näin vahvaa suomennosta.) Müller ei arastele asioiden kertomisen kanssa, vaan tuo diktatuurin esiin suoraan lukijalle. Kauniita eivät olleet tapahtumat silloin, joten kauniisti niistä on turha kertoakaan. Kuvailu on vähäeleistä, paikoitellen mystistä, eikä pyri selittelemään mitään. Kuvailu ON ja on kuin kertoja, tyttö, ei vieläkään uskaltaisi kertoa kaikkea lukijalle.

Niin paljon jää lukijan mielikuvituksen varaan. Mikä oli Lolan kohtalo? Kuka hän oikeasti oli? Voiko kenenkään oikeasti luottaa? Oliko kertojamme Herta vai kenties joku aivan muu? Minä pidin kirjan tunnelmasta, sen luomasta todellisuudesta, sen tarjoamista salaisuuksista. Kuitenkin tunsin paikoitellen epäonnistuneeni lukijana, tyhmäksi ja hitaaksi, kun en kerta kaikkiaan kyennyt tajuamaan kaikkia nyansseja ja tapahtumia. Siksi en voi tälle täysiä tähtiä antaa, sillä uskon vakaasti, että en ole päässyt tämän kanssa vielä maaliin asti. Uskon, että minulta jäi jotain tärkeää huomaamatta, jotain mitä en osannut ensimmäisellä kerralla tarkkailla. Siksi tämä vaatii toisen lukukerran ja kenties toisenlaisen tarkkailuaseman.