Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Chris Cleave: Poikani ääni

Chris Cleave - Poikani ääni, 2012 (Incendiary, 2005). Englannista suomentanut Irmeli Ruuska. Gummerus, 2012. 338 s. Pyydetty arvostelukappale kustantajalta.
****

Ensimmäinen lukemani Chris Cleave, Little Been tarina, ei vakuuttanut minua niin paljoa kuin blogikuhinan jälkeen olin odottanut. Sen sijaan Cleaven esikoinen, Suomessa vasta tänä vuonna julkaistu, Poikani ääni, sai mielenkiintoni heräämään lähinnä aiheensa puolesta. Terrori-isku Lontoossa, jalkapallostadionilla, Osama bin Ladenin toimesta. (Kuriositeettinä, tämä teos julkaistiin samana päivänä kun Lontoon metroissa tapahtui se surullisen kuuluisa pommi-isku. Lienee turha kertoa, että markkinointikampanja, jossa Lontoo kuvattiin savuavina raunioina, ei ollut aivan menestynyt.)

Terrori-isku tapahtuu Arsenalin stadionilla, kotijoukkueen päädyssä. Kuolleita on tuhansia, heidän joukossaan myös nelivuotias poika isänsä kanssa. Pommituhon keskeltä löytyy lopulta vain kangaspupu, joka pojalla oli mukanaan ottelun aikana. Draamassa perheensä menettänyt äiti alkaa kirjoittaa kirjettä Obamalle. Kirjeessään hän jakaa ajatuksiaan mielensä syvimpiin syövereihin. Ajan kuluessa naisen mieli sortuu entisestään, samalla kun kirjeestä alkaa välittyä epätoivo ja asian hyväksyminen.

Poikani ääni on kirje Osama bin Ladenille. Se kertoo ajasta pommi-iskujen jälkeen ja palaa myös aikaan ennen niitä. Se kertoo suuresta surusta ja siitä, kuinka suru muuttaa meistä jokaisen. Se kertoo siitä, kuinka suurkaupunki on sekaisin terroriteon jälkeen, kuinka rajoittunutta liikkuminen on. Se kertoo myös siitä, kuinka yhdessäsureminen ei katso luokkarajoja vaan tekee kansasta yhtenäisemmän kuin aikoihin. Ennen kaikkea se on kuitenkin äidin elämäntarina; äidin, jonka lähtökohdat elämään eivät ole missään vaiheessa olleet parhaat mahdolliset.

Aluksi minua häiritsi ja ärsytti suunnattomasti se, että kirjan kielioppi tuntui olevan hyvin puutteellista. Sitten, luettuani noin viitisenkymmentä sivua palaset loksahtivat kohdalleen ja tajusin, että niin on tarkoitus. Äidin sosiaalinen asema kun ei ole edes keskiluokkainen, joten pitäähän sen näkyä myös kielessä. Tämän jälkeen lukeminen sujui paljon paremmin ja minun olikin vaikeaa laskea kirjaa kädestäni ennen sen päätökseen saamista. Koska teos on kirje, hyppivät asiat luonnollisesti nykyisyyden ja menneisyyden välillä hyvinkin nopealla vaihteluvälillä. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt, vaan syvensi entisestään lukukokemusta.

Vaikka kirjassa ei ole kovin montaa henkilöhahmoa, oli heihin tutustuminen hankalaa. Minä-kirjoittajalla kun ei juurikaan tunnu olevan pysyviä sosiaalisia suhteita, joten kukaan ei muodostunut kovin läheiseksi hänelle. Toki pääsemme tutustumaan muutamaan henkilöön lähemmin, mutta hyvää kuvaa kirje ei heistä anna; jokaisessa suhteessa tuntuu olevan jonkinlaista hyväksikäyttöä ja jokainen henkilö tuntuu ajattelevan eniten vain itseään. Niin myös perheen äiti, jonka elämä ennen terrori-iskua (puhumattakaan siitä, millaista se oli konkreettisesti juuri terrori-iskun aikana) ei ollut aivan kaikilta osin perheen äidille sopivaa.

Ehkäpä juuri ristiriitaisten henkilöhahmojensa vuoksi tämä iski niin kovaa. Kun ei alunperinkään ole kunnon turvaverkostoa ei sitä voi muodostua iskujen jälkeenkään. Kun ei osaa sitoutua ja näyttää rakkauttaan, tai kun elämässä ainoa tärkeä asia on oma poika, on vaikeaa päästä jaloilleen kun kaikki tärkeä viedään. Kun elämän lähtökohdat ovat jo valmiiksi heikot ei ehkä osaa hakea apua. Kuitenkin kirjeen, ja kirjan, loppu oli se, joka ei kuitenkaan tuntunut sopivan kokonaisuuteen. Vähän kuten Petri Karran Pakenevissa unissa, myös tässä oli havaittavissa hieman yliampuvaa menoa. Toisaalta voi olla, että tämä iski siksikin niin kovaa, että luin tämän heti Karran jälkeen ja aiheiden ollessa hyvin samansuuntaisia jäivät asiat paremmin pinnalle.

Minuun tämä siis iski, toisin kuin Little Bee, mutta taidan olla sen suhteen hyvin pienessä vähemmistössä. Ehdottomasti kuitenkin yksiä vuoden parhaimpia lukukokemuksia minulle.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Petri Karra: Pakenevat unet

Petri Karra - Pakenevat unet, 2012. Gummerus 2012. 286 s. Pyydetty arvostelukappale kustantajalta.
****½

Petri Karra oli minulle entuudestaan tuttu. Tai ei oikeastaan hän, vaan hänen esikoisteoksensa Haarautuvan rakkauden talo, jonka katsoimme mieheni kanssa muutama vuosi sitten. Muistan, että pidin elokuvasta, kenties sen loppua lukuunottamatta. Siksi Karran uutukainen herätti mielenkiinnon kustantamon esitteessä, tosin pääasiallisesti puhuttelevan aiheensa vuoksi.

14-vuotias Nasta tietää paljon asioita: kuinka kirjoitetaan kiinnostavia tarinoita, miten 6-vuotias pikkusisko Nadja osaa nukahtaa vasta veljen valvovan silmän alla, kuinka asunnosta saa pois amfetamiinin hajun ennen sossun vierailua. Nasta tietää myös sen, että hänen pitää pitää huolta Nadjasta, sillä heidän narkkariäidistään ei siihen ole. Nasta kokkaa, siivoaa ja hoitaa perheen ruoka- ja vaateostokset. Äidin rahat kuluvat huumeisiin ja alkoholiin, joten Nastan pitää rahoittaa hänen ja Nadjan elämä muilla keinoin; myymällä varastettua tavaraa. Eikä hän pääse helpolla koulussakaan, jossa kovisjengi on koko ajan hänen kimpussaan milloin mihinkin syyhyn vedoten.

Nastan pakopaikkana toimii kirjoitettu unimaailma. Siellä Nahuki ja Veronica seikkailevat yrittäen selvittää Pahan Valveen tekosia. Siellä Nahuki saa olla sankari. Pahasta Valveesta Nasta myös kertoo Nadjalle iltaisin, tämän yrittäessä nukahtaa. Nasta ei ole enää aikoihin osannut nukkua kunnolla ja siksi hän uppoutuukin seikkailuihin yleensä öisin.

Pahempaa kuin narkkariäiti on kuitenkin pelko siitä, että sossut tulevat ja erottavat lapset. Siksi Nasta päättäkin, että hän ja Nadja pitävät yhtä. Se on tosin hieman vaikeaa, sillä samassa pihapiirissä asuu myös asioihin sekaantuva kyttä sekä tämän ihana tytär Veera. Lopulta elämä heittää pakan sekaisin ja avaimet ratkaisuun ovat Nastalla. Kaikessa kuitenkin pätee suurin on rakkaus.

Pakenevat unet on romaani pahoinvoinnista hyvinvointiyhteiskunnassa. Siinä lapset joutuvat aikuistumaan aivan liian aikaisin ja menettävät näin lapsuutensa viattomat päivät. Siinä varsinkin lapset ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta vaikka eipä se anna huumeriippuvaisista juuri sen lohdullisempaa kuvaa. Unelmat kuitenkin pysyvät kaiken kurjuudenkin keskellä, unelmat, jotka elävät vahvasti Unimaailmassa. Siinä huomataan, kuinka voimaton sosiaalihuolto on puuttumaan asioihin. Se näyttää karmivan tilanteen silloin kun kaikki on jo aivan liian myöhäistä.

Tämä oli ensikosketukseni Karraan kirjallisessa muodossa, mutta ihastuin niin, että olen valmis nostamaan hänet välittömästi suosikkieni listalle. Mikään sivu ei tunnu ylimääräiseltä vaan asia pysyy tiiviinä alusta loppuun. Aluksi ihmettelin unimaailmaa, joka tuntui kamalan irtonaiselta, mutta joka kuitenkin kirjan edetessä selittyi varsin luonnollisesti. Pidin varsinkin siitä, kuinka Karra kuvaa lapsia. Nadja tosin tuntui välillä ikäistään nuoremmalta, toisaalta olosuhteisiin nähden se ei ole yhtään ihme. Nasta taas oli hormooneineen ikäisensä teinipoika aikuisen mielellä varustettuna.

Kuvailu on hyvin elokuvamaista, joka ei olekaan ihme, sillä tästä on tulossa ensi vuonna filmatisointi. Suurimmalta osalta tämä ei juurikaan haitannut, mutta lopussa Karra sortuu, eikä ensimmäistä kertaa Haarautuvan rakkauden talon nähtyäni, ehkä hieman suureellisuuteen ja ylilyöntiin, joka takuulla toimii elokuvassa kuitenkin huomattavasti paremmin kuin se nyt kirjassa toimi.

Tämä oli yksi vuoden vahvimpia lukukokemuksia. Hauskaa lukeminen ei aiheensa puolesta missään vaiheessa ollut, mutta Karralla on taito kirjoittaa sellaista tekstiä, että lukija koukuttaa täysin eikä malta laskea kirjaa käsistään ennen kuin pääsee viimeiselle sivulle. Itse koin useampia ärsytyksen tunteita tätä lukiessani: siitä kuinka lapset ollaan voitu jättää niin yksin niin pitkäksi aikaa, siitä kuinka huumevieroitus tuntuu olevan vitsi, siitä kuinka lopulliset keinot tuntuvat olevan ainoita jotka auttavat, siitä kuinka kukaan ei oikeasti auta vaikka niin luulee tekevänsä ja ennen kaikkea siitä, kuinka asiat pahenevat lumivyöryn lailla kun niitä aletaan tutkia.

Vuosi 2013 on teemakuukausien vuosi

Tarkoitus on siis lukea jotakin teemaan sopivaa joka kuussa. Toki luen innostuksen mukaan myös muutakin, mutta kuukauden pääpaino tulee olemaan aina teemassa.

Tammikuu: vieraskielinen kirjallisuus, minun tapauksessani englanti
Helmikuu: keltainen kirjasto
Maaliskuu: kirjoja omilta suosikeiltani
Huhtikuu: kirjoja omasta hyllystä
Toukokuu: lasten ja nuorten kirjallisuus
Kesäkuu: klassikot
Heinäkuu: dekkarit
Elokuu: sininen kirjasto
Syyskuu: esikoisteokset
Lokakuu: novellit
Marraskuu: eurooppalainen kirjallisuus
Joulukuu: punainen kirjasto

Tammikuussa on siis ainakin luvassa The Casual Vacancy,  jota olen jo aloitellut. Lukulistalla ovat myös ainakin Paul Austerin Sunset Park,  Shakespearen Romeo and Juliet, David Nicholssin One Day, Sarah  Gruenin Water for Elephants sekä Kingiltä The Cell ja 11.22.63.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Blaine Harden: Leiri 14

Blaine Harden - Leiri 14 Pako Pohjois-Koreasta, 2012 (Escape from Camp 14, 2012). Englannista suomentanut Ruth Jakobson. Gummerus, 2012. 195 s. Pyydetty arvostelukappale kustantajalta.
***½

Shin Dong-hyuk syntyi vuonna 1982 Pohjois-Koreassa, vankileirille numero 14. Nuorena poikana Shin ei tiennyt mitään maailmasta vankileirin piikkilanka-aitojen takana. Shinille oli täysin normaalia hyvin rajoitettu ruokamäärä, yksi vaatekerta, kotoa puuttuva isä, julkisten hellyydenosoitusten puuttuminen, kantelu ruokaa vastaan, julkisten hirttäjäisten seuraaminen, 12-tuntiset työpäivät koulussa sekä jatkuva väkivalta. Hän ei käsittänyt sellaisia sanoja kuin rakkaus, ystävyys tai perhe, sillä sellaisten olemassaoloa ei vankileirillä tunnustettu. Läsnä sen sijaan olivat sanat väkivalta, kidutus ja murha.

Parikymppisenä Shin kohtaa vankilassa Parkin, joka kertoo tarinoita Maailmasta. Siitä, kuinka elämää on jopa Pohjois-Korean ulkopuolella ja siitä, kuinka ruokaa riittää nälkäisille. Nälkäinen Shin alkaakin pian suunnitella pakoa Leiriltä 14; tekoa, joka ei ole koskaan aiemmin onnistunut keneltäkään. Pakoreitti vie ensin Pohjois-Korean maaseudun läpi Kiinaan ja sieltä lopulta muutaman vuoden jälkeen Yhdysvaltoihin. Shinin tutustuminen ihmisiin ja elämään alkaa kunnolla, mutta menneisyys tuntuu kummittelevan miehen harteilla joka puolella.

Leiri 14 on yksi pahamaineisimmista leireistä; se on väkivaltaisempi, karumpi ja hurjempi kuin useammat muut leirit. Se on leiri, jolta harvemmin saa siirtoa muualle. Se on leiri, jossa jaetaan mahdollisimman vähän tietoa ympäröivästä maailmasta. Leiri 14 on kuitenkin vain yksi monista, vaikka virallisesti Pohjois-Koreassa ei olekaan yhtään vankileiriä. Kuitenkin laskelmien mukaan jopa 200000 ihmistä on leireillä tälläkin hetkellä; ja heistä suurin osa pitää leiriolosuhteita kotinaan ja ainoana totuutena.

Kirjan kirjoittanut Blaine Harden on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja, joka on toiminut myös Aasian-kirjeenvaihtajaa. Hän oli myös se median edustaja, joka pääsi ensimmäisten joukossa tapaamaan Shiniä. Vuosien saatossa Hardenin ja Shinin välille onkin muotoutunut jonkinlainen side, vaikka sitoutuminen Shinin osalta onkin edelleen lähes mahdotonta.

Pidin, ja pidän edelleen, itseäni hyvin maailman asioista perillä olevana ihmisenä, mutta silti näin laajamittainen vankileiritoiminta Pohjois-Koreassa tuli minulle täytenä yllätyksenä. Johtuneeko sitten siitä, että maasta on hyvin vähän saatavila tietoa sen eristäytyneisyyden vuoksi. Tämän innoittamana aion lukea myös Suljetun maan, joka myös tutustuttaa lukijaa Pohjois-Koreaan. Tämä oli todellakin silmiä avaava lukukokemus ja miehen kanssa tästä riittikin keskusteltavaa useammaksi kerraksi. Harmittavasti vain itse selviytymistarina jäi hyvin pintapuoliseksi, olisin kaivannut siihen vielä lisää syvyyttä. Toisaalta ymmärrän, että tässä on kaikki mitä Shinistä on saatu irti ja jo pelkästään kirjan julkaisu on ollut hänelle varmasti suuri ponnistus. Pohjois-Korean nykypäivään ja historiaan tämä oli hyvä katsaus ja samalla myös muistutus siitä, että nykypäivänäkin on paikkoja, joissa ihmiset eivät tiedä asioista kuin juuri sen, jonka valtakoneisto heille haluaa kertoa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Sarah Winman - Kani nimeltä Jumala, 2012 (When God Was a Rabbit, 2011). Englannista suomentanut Aleksi Milonoff. Tammi, 2012. 324 s. Kirjaston pikalaina. 
****

Jo pelkästään kirjan nimi on niin mielenkiintoinen ja käsittämätön, että se herätti välittömästi mielenkiintoni kustantamon katalogissa. Ja kun vielä kirjablogissa toisensa jälkeen alkoi esiintyä teoksesta kiittäviä arvioita olikin onni, että teos sattui kirjastoreissulla Jokeri-hyllystä silmiini.

Kani nimeltä Jumala on nimestään huolimatta hyvinkin vakavasävytteistä draamaa. Kirjan päähenkilönä toimii Eleanor Maud, Elly, ensin pienenä tyttönä, sitten aikuisena. Ellyn elämään kuuluu läheisesti isoveli Joe, jota hän varsinkin pikkutyttönä ihannoi suuresti sekä seudulle muuttava, oudonoloinen tyttölapsi Jenny Penny. Sekä tietenkin kani, jonka Elly haluaisi nimetä Eleanor Maudiksi, mutta kun tämä paljastuukin pojaksi tuleekin nimeksi Jumala. Perheensä lisäksi Jenny Penny ja Jumala sekä jossain määrin myös naapurin vanha, yksinäinen setä, ovat Ellyn ainoat kunnolliset sosiaaliset kontaktit lapsuusvuosina. Lapsuus kuitenkin päättyy aikanaan kuten myös eroavat Ellyn, Jumalan, Jenny Pennyn ja Joen tiet.

Kirjan toisessa osassa keskitytään lähinnä Ellyn ja Joen aikuisvuosiin. Elämä on heittänyt heidät toisistaan eroon eri puolille maailmaa ja pian myös Jenny Penny saapuu jälleen kuvioihin. Kolmikosta ketään ei ole päässyt elämässään helpolla, vaan heillä kaikilla on ollut omat karikkonsa soudettavana. On kuitenkin asioita, jotka yhdistävät heitä edelleen, vuosien jälkeenkin, asioita jotka kaipaavat selvittämistä, mutta joista ei mielellään puhuta.

Kirjan ensimmäinen osa, Ellyn, Jenny Pennyn ja Joen lapsuusvuodet, ovat tummista aiheistaan ja huolistaan huolimatta paikoitellen humoristisia. Huumori on oivaltavaa mutta osittain myös mustaa. Kieli on valloittavaa; se on helpplukuista eikä yritä olla koukeroista vaan ytimekkään kuvailevaa. Toisessa osassa huumoria ei taas juurikaan ole, vaan pinnalla ovat synkemmät asiat: läheisten sairastumisia, New Yorkin terrori-iskut, nuoruudessa tehdyt hulluudet, oman identiteetin etsiminen. Kieli kuitenkin pysyy edelleen yhtä helppolukuisena vaikka saakin tummempia piirteitä.

Teoksen nimi antaa ymmärtää, että kanilla olisi tässä suurempikin rooli. Siksi jouduinkin hieman pettymään, sillä Jumalan rooli jää hyvin vähäiseksi, vaikka tämä toimiikin tärkeänä tukena Ellyn lapsuudessa. Samoin muutamat asiat, jotka koskettivat Jenny Pennya ja asiat, jotka hän sai tapahtumaan, jäivät kaihertamaan mieltä, sillä niitä ei missään vaiheessa selitetty kunnolla. Asiat jäivätkin lukijan oman mielikuvituksen varaan ja vaikka olinkin löytävinäni tiettyä vertauskuvauksellisuutta olisin halunnut tietää, tarkoittiko kirjailija kenties jotain muuta. Näistä pienistä puutteista huolimatta pidin kuitenkin kirjasta paljon ja tämä toimikin varsin hyvin joulukuisen työputken piristäjänä.

Joulukalenteri, luukku 24



Joulun kirjalahjasaalis oli oikein mukava. Pukki muisti seuraavilla teoksilla:

Kari Hotakainen - Ihmisen osa
Haruki Murakami - Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Orhan Pamuk - Nimeni on punainen
Stephen King - 11/22/63

Pukki oli siis hyvin perillä siitä, millaista lukemista voin vailla. Nyt vielä hetki joulupuuhia ja sitten paluu kirjablogin ja arjen pariin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 23

Ensi vuonna olen suunnitellut pitäväni teemaviikkoja ja -kuukausia. Olen alustavasti suunnitellut teemoja ainakin seuraavista:


  • Vieraskielinen kirjallisuus
  • Paksut kirjat
  • Kirjoja suosikkikirjailijoilta
  • Uusintaluvussa
  • Ohuet kirjat
  • Klassikot

Oletko sinä miettinyt jo ensi vuoden lukemisia?

Vielä huomenna tavataan kalenterin merkeissä, sitten on aika huilata hetki ja palata kunnolla arvostelujen pariin.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 22

Tuomas Kyrö - Pukin paha päivä, 2011. Kuvittanut Antti Kyrö. WSOY, 2011. 111 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Tuomas Kyrö on ollut minulle kauan niitä kirjailijoita, joihin en ole halunnut tarttua, koska minulle on jäänyt hänestä negatiivinen mielikuva. Näin joulun alla on kuitenkin hyvä myös vähän rikkoa rajoja ja päätyä lukemaan Pukin paha päivä. 

Pukin paha päivä on Tuomas Kyrön kirjoittama ja hänen veljensä Antin kuvittama. Yhdessä he ovat luoneet karikatyyrisen ja satiirisen maailman kaupallisen yhteiskunnan ympärille. Tässä maailmassa joulupukki lentää pakettiautolla, aikuiset vievät lasten joululahjat ja kaikki perinteiset joulupukkiuskomukset haudataan kerta heitolla.

Joulu uhkaa peruuntua, sillä edellisenä jouluna aikuiset ovat välttämättä halunneet leikkiä lasten leluilla. Niinpä pukki ja tonttunelikko aikovat painaa Joulun Sanomalehden, joka pitää aikuiset kiireisinä lasten leikkiessä. Matkaan tosin tulee muutamia mutkia, kuten hillitön tulipalo sekä joulupukin uskottavuus, jonka pelastamiseen tarvitaan pukin suuri sydän sekä piippuhyppy.

Kirjan kieli on eläväistä ja tapahtumat kerrotaan minä-kertojan, joulupukin, kautta. Tämä tuo omanlaisensa lisän tarinaan, sillä pukki todellakin on Persoona. Hän viljelee outoja kielikuvia ja hassuha sanontoja, mutta on kuitenkin pohjimmiltaan herkkä ja kiltti mies. Sekä hieman jo kärsinyt; onhan ikää kertynyt kiitettävästi ja kesällä tuli grillattua ehkä muutama makkara liikaa. Huumori kukkii lähes jokaisella sivulla, sekä myös kuvituksessa, eikä lukija ehdi edes seppoa sanoa kun kirja on jo päättynyt.

Ainoa asia, joka minua jäi häiritsemään, on kirjan sijoittelu. Se kun on ainakin Turussa kirjastoissa laitettu lasten osastolle. Minusta tämänsisältöinen kirja sopisi paljon paremmin aikuisten osastolle, sillä aivan alakoulun pienimmille en tätä lukemiseksi antaisi ja vähän vanhemmiltakin saattaa vielä mennä kirjan jutut ohitse. Muuten täytyy todeta, että oli hyvä, että uskalsin kuitenkin tarttua Kyröön, vaikka sitten tällaisessa jouluisessa muodossa. Pelottaa sanoa, mutta tuli taas uusi kirjailija TBR-listalle.

Ketkä ovat sinun kirjallisia vastuksia? Ketä et mistään nimestä halua lukea? Tai keheen olet tarttunut pitkin hampain oman mielikuvasi vuoksi? Onko mielipiteesi muuttunut jostakin kirjailijasta täysin?

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 21

Jotain hyötyä Cosmopolitanista, löysin nimittäin googlettaessa sieltä kätevän joulugallupin.

1. Mitä haluat/toivot lahjaksi?

  • Olenkin listannut niitä jo aiemmin. Mutta kirjoja ja vaatteita sekä jotain kivaa kosmetiikkaa on aina mukava saada.


2. Lempijoululaulusi?

  • Ehdottomasti Tulkoon joulu. Ja tykkään kaikista tonttulauluista, vaikka töiden ansiosta muutama alkaakin tuntumaan jo ärsyttävältä renkutukselta (ja tämä on vasta ensimmäinen vuoteni töissä, 30 vuoden kuluttua en varmaan enää kestä sanaa tonttu).


3. Ketä muistat jouluna ja miten?

  • Läheisiä. Lahjoilla, korteilla ja muilla muistamisilla. Käyn myös haudoilla viemässä kynttilöitä.


4. Pidätkö joulusta?

  • Rakastan. Minä aloitan yleensä jouluvouhotuksen viimeistään lokakuussa, joten onkin kiva, että nykyisessä työssä joulu on lähes se pääjuhla. Joululauluja pitää kuunnella viimeistään marraskuussa ja ensimmäisenä adventtina ikkunoissa pitää olla valot.


5. Onko sinulla jouluperinteitä?

  • Useitakin. Lahjojen hankkiminen ajoissa, niiden paketointi joulumusiikin parissa, kuusen koristelu yleensä aatonaattona, aikaisin ylös aattoaamuna, Joulupukin kuuma linja, riisipuuro, joulurauhan katsominen, Lumiukko, hautausmaalla käyminen, hyvin syöminen, seurapelien pelaaminen iltamyöhään.


6. Uskotko joulupukkiin?

  • Tietenkin!


7. Oletko esittänyt jouluna joulupukkia tai -muoria?

  • En, mutta autan pukkia lahjojen jakamisessa.


8. Missä vietät joulun?

  • Miehen sukulaisten luona.


9. Mikä olisi paras joululahja?

  • Sellainen, jota hankkiessa juuri minua on ajateltu.


10. Tykkäätkö jouluruoista?

  • Osasta pidän, osasta en. Kaloja syön vähän ja laatikoista menee yleensä vain maksa- ja lanttu-. Tykkään kuitenkin syödä kunnolla niitä, joista pidän.


11. Parasta joulussa?

  • Rauhoittuminen, yhdessä oleminen, jatkuva syöminen.


12. Jos saisit tehdä jouluna yhden hyvän teon, mikä se olisi?

  • Antaisin kaikille joulun.


13. Joulun ehdoton herkku?

  • Konvehdit.


14. Miten valmistelet joulua?

  • Laitan kodin joulukuntoon ajoissa, teen joulusiivouksen, koristelen kuusen, paketoin lahjat, kuuntelen joululauluja, virittäydyn joulutunnelmaan.


15. Voisitko viettää joulua esim. Hawaijilla?

  • En, pidän valkoisesta joulusta. Enkä edes mustana jouluna tahtoisi muualle, minä en osaisi viettää joulua muualla kuin Suomessa (enkä edes missään hotellissa/vuokramökissä).


16. Kenen kanssa vietät mieluiten joulua?

  • Läheisten ihmisten kanssa.


17. Stressaatko joulusta?

  • Kyllä. Töissä stressasin ensin joulujuhlia ja nyt olen herännyt siihen, että aikaa on vähän ja tehtävää paljon.


18. Pitäisikö joulun olla useammin?

  • Vaikka joulua rakastinkin niin ei sentään. Lahjojen antaminen menettäisi merkityksensä, ruoka ei  enää maistuisi yhtä hyvältä (eikä sitä edes jaksaisi syödä yhtä paljon) ja stressiä olisi useammin.


19. Missä haluaisit viettää joulun?

  • Kodissa tai jonkun läheisen luona.


20. Leivotko jouluisin?

  • En juurikaan. Anoppi leipoo niin paljon, että kotona ei itse enää tarvitse.

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 20

Vuonna 2011 minulla oli ilo tutustua ja ihastua moneen uuteen kirjailijaan. Uusien tuttavuuksien listalla olivat tuolloin Hotakainen (tänäkin vuonna luettu yksi teos, Jumalan sana, tosin en rakastunut siihen yhtä palavasti kuin Juoksuhaudantiehen), Haahtela (jonka lähes koko tuotannon luin tänä vuonna, joten ihastus jatkuu), Ishiguro (jonka teoksia on edelleen TBR-listalla, mutta jota en ehtinyt tänä vuonna yhtään lukenaa), Murakami (jonka Norwegian Wood oli yksi vuoden parhaimmista teoksista), Hautala (jonka Kansalliskirja ihastutti minut ja jonka tuotanto minulla on nyt kokonaisuudessaan kirjahyllyssä), Calvino sekä Müller (jotka molemmat ihastuttavat edelleen, mutta en vain ole löytänyt aikaani heille).

Onneksi myös tänä vuonna kohtasin uusia kirjailijoita, joiden tuotantoa tulen varmasti lukemaan myös tulevaisuudessa. Vuoden alussa minua ihastutti Bo Carpelan, jolta luin ihastuttavan Lehtiä syksyn arkistosta jälkeen myös Kesän varjon. Julie Orringer hurmasi Näkymättömällä sillallaan ja toivonkin kuulevani hänestä myös jatkossa. Lionel Shriver osoittautui kaiken ylistyksensä ansainneeksi kun pääsin Poikani Kevinin maailmaan. A.S. Byatt nousi kertaheitolla suureksi suosikikseni luettuani kesällä hänen tiiliskivensä Lasten kirja. Juuri hetki sitten nautin vielä toisen Byattini tänä vuonna Pienen mustan kirjan merkeissä. Listalleni pääsi myös uusi novellisti kun pääsin tutustumaan Daniyal Mueenuddinin esikoiskokoelmaan Hunajaa ja tomua. Suomalaiset naiset antoivat myös vahvan osoituksena, sillä ihastuin niin Sanna Eevaan luettuani Olot että Katja Kaukoseen rakastuttuani Vihkivesiin. Lokakuussakin löysin vielä kaksi uutta ihastutta kun ensin luin sittemmin Finlandia-palkitun Ulla-Lena Lundbergin Jään ja melkein heti perään Petri Karran Pakenevat unet. Marraskuussa minua ihastutti Sarah Winman ja sitä ennen myös Aki Ollikainen. Myös Richard Yates pääsi hyvin ja kiinnostavien kirjailijoiden listalle.

Paljon olen siis löytänyt tänä vuonna uusia, kiinnostavia kirjailijoita puhumattakaan niistä vanhoista tutuista, joiden teosten parissa olen viihtynyt. Tämä vuosi on ollut jo tähän asti hieno ja toivon, että se tarjoaisi vielä loman aikana muutaman ihanan lukukokemuksen. Jos ei muuta, niin vuoden parhaimpien kirjojen valitsemisesta tulee aikamoinen urakka.

Millaisia kirjailijalöytöjä sinä teit tänä vuonna?

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 19

Aletheia Kirjoihin kadonnut-blogista teki paljastuksia bloggaajasta omassa joulukalenteriluukussaan. Koska idea oli hauska, ja hän haastoi kaikki kanssabloggaajansa, niin tässä seuraa oma versioni.

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:

  • Sateinen, pimeä, märkä syksy
  • Musta joulu
  • Mustavalkoiset ihmiset
  • Joskus oma luonteeni
  • Eläinten ja ihmisten kaltoinkohtelu
  • Ihmiset, joilla ei ole ikinä omia mielipiteitä
  • Mielipiteet, jotka muuttuvat massan mukana
  • Asioiden tahallinen vääntely ja kääntely
  • Asioiden perustelematon lyttäys
  • Huonosti kirjoitetut kirjat


YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:

  • Hankaluus
  • Menen usein enemmän tunteella kuin järjellä
  • Minun on vaikea antaa periksi
  • Enkä osaa hävitä kunnolla
  • Viihdyn lasten seurassa
  • Heittäytyminen joskus vähän tyhmiinkin juttuihin
  • Tunteellisuus
  • Välillä vähän hankala lepyteltävä
  • Kiivaus asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä


KAHDEKSAN ASIAA, JOTKA MIELESTÄSI TEKEVÄT KIRJASTA HYVÄN:

  • Kiinnostavat päähenkilöt
  • Etenevät tapahtumat
  • Yleensä myös hyväksi havaittuun tuttuun kirjailijaan voi luottaa
  • Lukijan haastaminen
  • Tapahtumat, jotka pysyvät muistissa vielä pitkään kirjan sulkemisen jälkeen
  • Toimiva kokonaisuus
  • Hyvä lopetus
  • Järkevä kappalejako / Lukujen selvä jaottelu


SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:

  • Paljon sijaistuksia ensi vuoden alkuun
  • Pitkää työsopimusta vuoden aikana
  • Uutta kirjahyllyä
  • Rauhallista joulua
  • Vähemmän stressavaa vuotta 2013
  • Hyvää terveyttä myös ensi vuodelle
  • Paljon hyviä lukukokemuksia


KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN MENET KIRJASTOON:

  • Palautan lainat
  • Katson uutuus-hyllyn
  • Katson palautetut-hyllyn
  • Kierrän kaunokirjallisen puolen läpi, jos jotakin sattuisi silmään / Etsin ne kirjat, joita varten olen kirjastoon tullut
  • Käyn lasten puolella kierroksen
  • Laitan lainausautomaatin töihin


VIISI LEMPIRUOKAASI?

  • Moussaka
  • Hyvä pihvi
  • Kookoskanakeitto
  • Pasta
  • Yleensä kaikki mitä mies kokkaa


NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:

  • Ruoka
  • Riittävä uni
  • Lukeminen
  • Sosiaaliset suhteet


KOLME MIELESTÄSI KAUNISTA ASIAA:

  • Talvinen maisema
  • Auringonlasku
  • Rakkaus


KAKSI KIRJAA, JOISTA ET PIDÄ:
Rajoitan nämä nyt vain blogiaikana luettuihin:

  • José Saramagon Elefantin matka
  • Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö


YKSI TUNNUSTUS:

  • Olen menossa ensi keväänä naimisiin

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 18

On aika seuraavan kirjallisen lupauksen: Laajennan ensi vuonna lukureviiriäni uusiin tyylilajeihin. Tänä vuonna olen lukenut todella paljon draamaa ja ennen kaikkea draamaa, jossa on ollut monta sukupolvea. Ensi vuonna koetan lukea monipuolisemmin ja ehkäpä kurkistaa jopa sci-fiin, fantasiaan ja joihinkin tyttökirjaklassikoihin. Samoin myös sarjakuvat, runous ja tietokirjat tulevat olemaan suuremmassa osassa blogissani.

Haaste: Lukemattomat kirjailijat

Jokaisella meistä on takuulla niitä kirjailijoita, jotka keikkuvat kauan TBR-listoilla, mutta eivät silti kuitenkaan tunnu missään vaiheessa tulevan luetuiksi. Tämän haasteen myötä onkin hyvä tilaisuus kaivaa nämä unohdetut kirjailijat lukulistalle.

Mikä ihmeen lukemattomat kirjailijat-haaste?
Tarkoituksena on siis lukea teoksia sellaisilta kirjailijoilta, joita et ole aiemmin lukenut. Voit myös helpottaa haastetta niin, että valitset myös sellaisia kirjailijoita, joilta olet lukenut jotain tiettyä lajityyppiä. Jos siis vaikkapa olet aikoinaan lukenut kaikki Tuija Lehtisen nuorten kirjat, voit nyt valita lukulistallesi jonkun hänen aikuisten kirjoistaan. Sovitaan kuitenkin niin, että kyseessä ei saa olla esikoiskirjailija, vaan jokaiselta luettavalta on pitänyt ilmestyä ainakin pari teosta - millä kielellä ja mitä lajityyppiä, sillä ei ole väliä.

Miten monta kirjaa sitten pitää lukea?
Niin monta kuin haluat ja ehdit. Itse ajattelin lukea 12, mutta mukaan haasteeseen pääsee jo kuudella kirjailijalla.

Miten kauan haaste kestää?
1.1.2013-31.12.2013. Aikaa siis on kokonainen vuosi, joten 12 kirjankin vauhdilla se tarkoittaa sitä, että luet joka kuussa yhden sinulle entuudestaan 'tuntemattoman' kirjailijan teoksen.

Miten pääsen mukaan haasteeseen?
Ilmoittaudu mukaan viestillä alle. Postaa blogiisi tieto haasteesta ja haasteen suoritettuasi kooste lukemistasi kirjoista. Postaa sitten tuon koostepostauksen linkki tähän ketjuun.

Hyödynkö tästä jotain?
Takuulla! Saatat löytää uusia lempikirjailijoita ja ainakin laajennat lukureviiriäsi. Ja vuoden lopussa arvotaan myös kaikkien osallistujien kesken 25 euron arvoinen lahjakortti voittajan valitsemaan kirjakauppaan.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 17

Vuonna 2012 on ilmestynyt paljon hyviä uutuuksia. Ja toisin kuin viime vuonna, olen myös lukenut niitä poikkeuksellisen paljon. Seuraavassa pieni katsaus parhaisiin vuonna 2012 ilmestyneisiin kirjoihin satunnaisessa järjestyksessä.

Haruki Murakami - Norwegian Wood
Kaunis ja traaginen rakkaustarina, joka on paljon muutakin kuin rakkaustarina.

Daniyal Mueenuddin - Hunajaa ja tomua
Synkkiä, mutta silti elämänmakuisia, novelleja Pakistanista ja pakistanilaisista.

Sanna Eeva - Olot
Sukupolviromaani, jonka sivuilla ei juurikaan ilon hetkiä lue.

Katja Kaukonen- Vihkivedet
Upea ja hengästyttävä novellikokoelma heistä, joiden ääni pääsee harvoin kuuluviin. Puhumattomia asioita ja vettä.

Ulla-Lena Lundberg - Jää
Rakkaudesta saaristoon. Elämänmakuinen kertomus saaristoseurakunnan elämästä Luodoilla, uudesta kirkkoherrasta ja ajasta juuri sodan jälkeen.

Petri Karra - Pakenevat unet
Kertomus pahoinvoinnista hyvinvointiyhteiskunnassa. Sekakäyttäjä-äiti, vainoavat sossut ja kaksi tuuliajolla olevaa lasta.

Aki Ollikainen - Nälkävuosi
Suomen nälkävuodet ja aika, jolloin perheet toisensa jälkeen lähtivät kaduille kerjäämään. Selviytymistarina lumen ja pakkasen keskellä.

Mitä hyvää 2012 kirjoitettua sinä luit tänä vuonna?

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 16

Sven Nordqvist - Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita, 1989 (Pettson får julbesök, 1988). Ruotsista suomentanut Kaija Pakkanen. Tammi, 2007.

Pesosen ja Viiru-kissan jouluvalmistelut ovat jääneet viime tippaan; ruoat ovat ostamatta, kuusi kaatamatta, piparit leipomatta ja joulu laittamatta. Epäonnisella kuusenhakureissulla Pesonen rikkoo jalkansa ja Viiru on varma, että joulu on peruttu. Onneksi hätä kuitenkin keinot keksii ja pian sekä mies että kissa ovat laittamassa joulua kovalla tohinalla. Lopulta Pesonen ja Viiru saavat yllättyä oikein kunnolla kun naapurusto kuulee heidän tarpeistaan ja tuovat joulun heille.

Sven Nordqvist on jälleen saanut Viirun ja Pesosen elämään paperilla. Sattumukset ovat niin tragikoomisia, että ne voisivat tapahtua kenelle tahansa meistä. Jokainen varmasti muistaa sen hetken juuri ennen jouluaattoa kun tuntuu, että lähes kaikki on vielä tekemättä, mutta aikaa ei ole läheskään niin paljoa. Kuvat ovat yksityiskohtaisen tarkkoja ja sivuilla seikkailee mm. tonttuja. Lukemisen lisäksi tutkittavaa on siis paljon ja ensivilkaisulla moni pieni yksityiskohta jääkin näkemättä.

Luin tätä iltapäiväkerholaisille (7-8-vuotiaille) ja kieli vei meidät kaikki mennessään. Varsinkin Viiru sanailee nokkelasti ja kirvoitti useat naurut koko porukasta. Kuvien katselu vei oman aikansa ja kirjan teemat (mustasukkaisuus, 'kadonnut' piparitaikina, auttaminen) saivat aikaan hyvää keskustelua. Ajallisesti tämän lukemiseen kuluu lähes puoli tuntia, joten aivan pienimpiä kirja tämä ei välttämättä ole. Varsinkin huumorinsa ja tapahtumiensa vuoksi tämä onkin enemmän jo kouluikäisten kirja.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 15

Mauri Kunnas - Tassulan tarinoita Onnin paras joululahja, 2003. Yhteistyössä Tarja Kunnaksen kanssa. Otava, 2003. 27 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Pikku Onnin isälle on tärkeää, että hänen poikansa ei jää ilman viimeisiä leluja ja teknologisia villitykisä. Isä ostaa kaupat tyhjäksi ja kuljettaa joululahjat pojalle kahdella kuorma-autolla. Poika ei kuitenkaan tunnu olevan kovin otettu isänsä huomiosta, sillä hän ei tee juuri muuta kuin murjota. Kunnes eräänä yönä Herra Hakkarainen lähtee kävelylle ja Onnikin hymyilee vihdoin.

Onnin paras joululahja on omalla tavallaan pysähdyttävä. Se antaa ajateltavaa niin lapselle kuin aikuisillekin. Se ottaa hyvin kantaa nykyajan kulutushysteriaan ja kaikki-mulle-nyt-heti-asenteeseen. Näin kantaaottavana en muista Kunnasta koskaan nähneeni. Toki mukana on myös tuttua huumoria ja onhan tämäkin kirjoitettu tietty pilke silmäkulmassa - tokikaan se ei poista sitä tosiasiaa, että asian ytimessä tässä ollaan.

Mitä te ostatte joululahjaksi (kirjojen lisäksi toki)? Korvaako määrä laadun? Vai hukkuvatko läheisenne mielestänne jo tavaravuoriin ja ostatte joka vuosi vain muutaman, tarkoin valitun lahjan?

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 14

Paljon olisi vielä luettavaa tänä vuonna. Vuoden viimeinen lukupino näyttää tällä hetkellä tältä:

Dan Simmons - Flashback
Dystopia 2030-luvun Yhdysvalloista, joka on raunioitunut väkivallan, korruption ja terrorismin syöksykierteessä. Flashback on huumausaineiden jalokivi, jota tavallinen kansa käyttää pakokeinonaan nykypäivästä. Nick Bottom houkutellaan selvittämään yrityspomon pojan murhaa ja joutuu tietenkin hengenvaaraan. (Koska dystopia kiinnostaa aina.)

Vilmos Csaplár - Hitlerin tytär
Entäpä jos Hitlerille olisi syntynyt Jolán-tytär. Ja entäpä jos tämä samainen tytär olisi päätynyt juutalaisten kirjoihin ja melkein joutuisi Auschwizin-junaan. Sodan loppumainingeissa Unkarin juutalaiset alkavat käymään kauppaa saksalaisten kanssa. (Koska lähtöasetelmat tuntuvat mielenkiintoisilta.)

Sara Razai - Olen etsinyt sinua
WTC-iskujen jälkeen mutta ennen Irakin sotaa Annika kohtaa kodittoman pakolaisen, Samimin. Kohtaamisen jälkeen varsinkin Annikan elämä muuttuu. (Pakolaisia ja Turku.)

J.K. Rowling - The Casual Vacancy
Suuri teos pikkukaupungista. (Koska Rowling. Ja koska haluan lukeni myös tämän Rowlingin alkukielellä.)

Julian Barnes - Kuin jokin päättyisi
Menneisyys muuttuu nykyisyydeksi kun keski-ikäinen Tony Webster saa perinnön: hieman rahaa sekä vaikeaselkoisen arvoituksen. (Koska kirjblogaajat ovat puhuneet tästä niin paljon.)

MItä sinä luet loppuvuoden aikana?


torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 13

Tämän päivän luukussa on aika kurkistaa, mitä olen töissä lasten kanssa lukenut viime aikoina. Joka kerta valitaan kerhopäiväksi apulainen, joka saa päivän päätteeksi valita sadun, joka luetaan. Viime aikoina valittavat kirjat ovatkin olleet talvi- ja jouluaiheisia.

Kathryn White - Milloin sataa lunta? (When Will It Snow?, 2011). Englannista suomentanut Terhi Leskinen. Kuvitus Alison Edgson. Mäkelä, 2011.
Elizabeth Baguley - Pikku pupun lumiseikkailu (A Long Way from Home, 2007). Englannista suomentanut Tanja Falk. Kuvitus Jane Chapman. Mäkelä, 2007.
M. Christina Butler - Lumiukon ystävät (Snow Friends, 2005). Englannista suomentanut Sanna Vartiainen. Kuvitus Tina Macnaughton. Karisto, 2005.
Jujja & Tomas Wieslander - Lehmä kelkkamäessä (Mamma Mu åker bobb, 1994). Ruotsista suomentanut Pirjo Santonen. Kuvitus Sven Nordqvist. Mäkelä, 2007.

Milloin sataa lunta? on kertomus pikkukarhusta, joka ei halua talviunille vaan nauttia lumesta ja ystäviensä seurasta. Entä jos ystävät unohtavatkin hänet talviunien aikana? (Ihanat kuvat ja helppoa tekstiä.)
Pikku pupun lumiseikkailussa Jontte ei saa unta. Sen sijaan hän lähtee ystävänsä Albatrossin kanssa Pohjantähden maahan, jossa on tilaa temmeltää. Harmittavasti siellä on myös kylmää ja yksinäistä. (Hauskoja putoamis- ja peilikuvia.)
Lumiukon ystävät on kertomus pikkukarhusta, joka herää kesken talviunen. Hän tuntee olonsa yksinäiseksi, joten hän rakentaa seurakseen lumiukon - pian hän huomaa, että tämä homma kiinnostaa myös muuta metsänväkeä. (Ihanat kuvat. Aidon lumen kimallusta lisätty kimalteella.)
Lehmä kelkkamäessä kertoo ystävyksistä Mimmi Lehmästä ja Variksesta. Tässä hulvattoman hauskassa tarinassa Mimmi tahtoo kelkkamäkeen. (Hassuja sanontoja ja hauskaa huumoria.)

Eric Hill - Pupen jouluseikkailu (Spot's Magical Christmas, 1995). Englannista suomentanut Pirkko Harainen. Otava, 1995.
Jujja Wieslander - Mimmi Lehmä ja Variksen joulu (Mamma Mu och Kråkans jul, 2008). Ruotsista suomentanut Pirjo Santonen. Kuvittanut Sven Nordqvist. Mäkelä, 2008.
M. Christina Butler - Siilin lahjapulma (One Christmas Night, 2011). Englannista suomentanut Tuula Syvänperä. Kuvittanut Tina Macnaughton. Karisto, 2011.

Pupen jouluseikkailussa Puppe-kirjoista tuttu koira seikkailee lumisissa maisemissa, etsien Joulupukin kadonnutta taikarekeä. Perustuu animaatioelokuvaan. (Ei kurkistusluukkuja vaan kokonaan piirretty. Sopii hyvin myös vähän vanhemmille.)
Mimmi Lehmän ja Variksen joulu on loistava osoitus ystävyydestä. Mimmi Lehmä järjestää loistavan yllätyksen ystävälleen Varikselle, joka saa lahjoja vain itseltään.
Siilin lahjapulma on tilanteeltaan tuttu varmasti lähes meille jokaiselle: koti on koristelematta ja lahjat hankkimatta ja aika meinaa loppua kesken. (Mukana jälleen aidon lumen tuntua kimalteen avulla.)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 12

Enää puolet joulukalenterin luukuista avaamatta! Onpas tämä joulukuun alku mennyt kamalan nopeasti vaikka välillä ei olekaan siltä tuntunut. Oma työstressikin alkaa pikku hiljaa helpottamaan, sillä ensi viikolla on enää pääasiallisesti tilastointia ja siivoamista. Sitä ennen voisikin vielä tehdä pikaisen katsauksen siihen, mitä kiltille kerhotädille voi hankkia joululahjaksi.


  • Karkkia. Oli se sitten konvehtikranssi, suklaarasia tai suukkoja, kelpaa aina.
  • Kukat. Minä olen itse kamalan laiska ostamaan kukkia ja nekin, jotka yleensä kotiin kannetaan, päätyvät muille kukkamaille aika nopeasti. Silti on mukava ilahtua kukista ja uskoa siihen, että tällä kertaa ne elävät pitkään.
  • Muut herkut ovat myös mukavia, harmi vain että yleensä näitäkään ei tule kovin kauaa nautittua, sillä pitäähän sitä nyt kerralla ottaa kunnolla.
  • Ennen kaikkea kuitenkin ajatus ja muistaminen on ihanaa. Olipa kyseessä sitten vaikka piirrustus tai omin pikku kätösin (epävakaalla käsialalla) kirjoitettu joulutoivotus.


Muutakin toki saattaa kerhotädin lahjapakettiin päätyä: kynttilöitä, saippuoita, käsitöitä. Toki kaikenlainen muistaminen on mukavaa ja vakuuttuu siitä, että on hoitanut työnsä hyvin. Samalla toki vähän hirvittää se, miten paljon lahjoihin rahallisesti panostetaan.

Te lapselliset lukijani, millaisia muistamisia te viette päiväkotiin/hoitotädille/kouluun? Entäpä te muut, millaisia muistamisia veitte kun itse olitte lapsia/nuoria? Itse muistan, että ala- ja yläasteella opettajamme hukkuivat kukkiin ja suklaarasioihin. Muita lahjoja ei juurikaan viety, ellei kyseessä ollut ala-asteen tai yläasteen päätösjuhlat, jolloin hankittiin koko luokan kanssa joku suurempi lahja.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 11

Mauri Kunnas - Koiramäen Martta ja tiernapojat, 2000. Yhteistyössä Tarja Kunnaksen kanssa. Otava, 2007. 32 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Koiramäen Martta on päässyt äitinsä kanssa kaupunkiin juuri joulun alla. Raatihuoneen torilla kymnaasin pojat esittävät tiernapoikia: Matias, ruustinna Röböliuksen poika on Herodes, Aukusti, Koiramäen Martan serkku on Mänkki, Tuomas, lehtori Lunkreenin poika on Murjaanien kuningas, Yrjö, palomestari Pumpun poika on Knihti ja Antti, suutari Tallukkaan poika on Kyyppä Kiinan maalta.

Tämä Mauri Kunnaksen tunnelmallinen joulukirja vie lukijansa entisaikojen Porvooseen. Esiin tuodaan monia erilaisia tiernapoikaperinteitä, joita yhdistelemällä kymnaasin pojat saavat aikaan kunnon esityksen.

Kirjan lopussa on vielä tietoa tiernapoikaperinteestä sekä esityksen nuotit ja sanat. Varsinkin koko musiikkiosuus oli mukava lukea, sillä ainoa joka minulle on jäänyt tiernapoikien musiikista mieleen on aiemmin ollut Hyvää iltaa. Harmi, että tiernapoikaperinne ei ainakaan enää täällä elä samalla tavalla kuin entisaikoina.

Mauri Kunnas: Piitles

Mauri Kunnas - Piitles Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta, 2012. Väritys Jenna Kunnas, Mauri Kunnas ja Tarja Kunnas. Otava, 2012. 80 s. Kirjaston pikalaina.

Piitles on Mauri Kunnaksen kunnianosoitus legendaariselle rockyhtyeelle; Beatlesille. Kunnas itse tunnustautuu Beatles-faniksi, joten mikään suuri yllätys ei siis lienekään se, että hän on tällaisen teoksen tekemisen projektikseen ottanut.

Kattavaksi Beatles-historiikiksi teoksesta ei kuitenkaan ole, sillä se keskittyy pääasiallisesti Beatleseiden syntyhistoriaan ja aikaan ennen ensimmäistä levytyssopimusta. Pääsemme tutustumaan jokaisen keulahahmon lapsuuteen ja nuoruuteen, aikaan jolloin he löysivät toisensa ja alkoivat tehdä musiikkia ja aikaan, jolloin pojista alkoi vihdoin tulla jotakin. Kuka kuitenkaan tietää, josko Kunnas innostuisi tulevaisuudessa tekemään jatko-osia ja kertomaan koko Piitleseiden tarinan.

Kunnas on pyrkinyt pitämään tämän pienoisen historiikin mahdollisimman todenmukaisena. Toki hän myöntää suoraan ottaneensa jonkinlaisia taiteellisia vapauksia ja värittäneensä joitakin osioita; varsinkin niissä tilanteissa, kun täyttä varmuutta asian todenperäisyydestä ei ole. Tuntematta kunnolla henkilöiden henkilökohtaista historiaa, uskallan kuitenkin väittää Kunnaksen onnistuneen vangitsemaan jokaisen persoonan paperille. Mieheni mielestä myös piirrokset olivat lähes tunnistettavissa juurikin oikeiksi henkilöiksi, puhumattakaan valloittavista Lontoon kaduista ja pahamaineisista saksalaiskortteleista, joten jälleen kerran ei voi muuta kuin kiitellä hyvästä piirrostyöstä.

Tämä on todellakin erilaista Mauri Kunnasta. Paitsi että tämä on enemmän aikuismaiseen makuun (asia, jota ihmettelen suuresti on se, että tämä on asetettu Otavan omilla sivuilla lasten- ja nuorten kirjoihin), on tämä myös sarjakuvamuotoinen. Sarjakuvamaisuus tekee myös sen, että tämä on verrattain hidasta luettavaa - ainakin jos on tottunut muuhun Kunnaksen tuotantoon, jonka lukee nopeasti yhdeltä istumalta. Ennen kaikkea suosittelisinkin tätä Beatles-faneille vaikkapa lahjaksi pukinkonttiin. Hyvä lukukokemus tämä on kyllä myös Mauri Kunnas-faneille sekä kaikille heille, joita kiinnostaa yksi kaikkien aikojen suurimmista rockbändeistä tai rockin syntyhistoria.

(Minä en tosin lämmennyt tälle täysin, mahtaakohan sitten johtua siitä, että vaikka yhtyeen musiikki on minulle tuttua, ovat sen esiintyjät minulle suurimmalta osalta vieraita. Toki nimet, ja joidenkin historia, ovat myös minulle tuttuja, mutta mitään kunnollista henkilökohtaista tunnesidettä minulla ei ole.)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 10

Pekka Vuori - Korvatunturi Tarinoita Joulupukin valtakunnasta, 1999. Kuvat Pekka Vuori. Otava, 1999. 84 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Korvatunturi on katsaus elämään Korvatunturilla: tonttujen puuhiin, elämään Korvatunturilla, kesäajan askareisiin.

Teos etenee jokseenkin kronologisesti alkaen uudesta vuodesta. Tutustumme matkan aikana tonttujen asumuksiin ja tonttuihin, joulupukin historiaan, kevään ja kesän kulkuun, ajanviettotapoihin ja siihen, kuinka meno Korvatunturilla kasvaa joulun lähestyessä.

Pekka Vuoren kuvat ovat kauniita ja tarjoavat koko perheelle jotakin. Ja vaikka kirjassa onkin sivuja lastenkirjaksi paljon, ovat tarinat kuitenkin korkeintaan kaksi sivuisia, joten ne sopivat lukemiseksi myös perheen pienimmille. Kielikään ei ole mutkikasta, vaan sopii hyvin myös pienen lapsen käsiteltäväksi. Tämä voisikin olla oivallista iltalukemista joulun alla, sillä yksi kertomus on nopeasti luettu.

Jäi kuitenkin kaipaamaan tästä jotakin. Kirja on kattava ja sisältää kauniita kuvia, mutta jotenkin olisin kaivannut ehkä vielä lisää materiaalia kesänviettotavoista ja ylipäätänsä Korvatunturin historiasta. Kaikkeen toki viitataan kirjassa, mutta raotuksen lisäksi asioista ei juurikaan enempää kerrota.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 9

Lukualueeni on kovin kapea mitä tulee erimaalaisen kirjallisuuden suhteen. Luen suomalaisen kirjallisuuden jälkeen eniten kirjoja Iso-Britanniasta ja USAsta. Niinpä onkin aika korjata asia ja antaa toinen kirjallinen lupaus: Alan valloittamaan Eurooppaa. Pyrkimyksenä on siis lukea vähintään yksi kirja jokaisesta Euroopan maasta kirjailijan kotimaan mukaan. Samalla uskon, että pääsen myös pois omista genremukavuusalueistani, sillä kaikista maista tuskin löytyy suomennettua kaunokirjallisuutta, joten kelpuutan mukaan kaikki teoksesta runoista tietokirjallisuuteen.

Katsotaanpa mitä tästäkin seuraa.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 8

Tässä vaiheessa joulukuuta olisi varmasti hyvä aika listata omia joululahjatoiveita.

Kirjallisuutta:
-Haruki Murakami: 1Q84 (englanniksi, koska haluan lukea kaikki yhdellä kertaa enkä jaksa odottaa ensi vuoteen), myös muut Murakamit käyvät, joko suomeksi tai englanniksi.
-Stephen King 11/22/63 (englanniksi tämäkin, koska haluan lukea Kingini myös alkukielellä), en tosin myöskään sano ei muille Kingeille, sillä kokoelmani on hyvin puutteisa.
-Keltaisella Kirjastolla ja Otavan kirjastolla on yleensä hyviä teoksia
-Kari Hotakaiselta on tullut vaikka mitä, mutta minun hyllystäni löytyy vain Jumalan sana
-Pidän myös venäläisistä klassikoista: Bulgakovista, Tolstoista ja Dostojevskista.
(-Ja tarvitsisin uuden kirjahyllyn, mutta se taitaa olla liian suuri joulupukin rekeen.)

Muuta:
-Vanhasta lompakostani on hajonnut kolikkotaskun vetoketju
-Ihanat suihkujutut ja shampoot on kivoja
-Villapaidat ovat mukavia
-Samoin sukat
-Ja kaikki sellainen, joka voisi olla hyvä juuri minulle

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 7

Luettua-blogin Sanna esitti omassa joulukalenterissaan haasteen lukea ensi vuonna omasta kirjahyllystä vähintään 24 kirjaa. Mikä sopisikaan minulle paremmin, sillä lukemattomia on aikamoinen pino. Luen siis ensi vuonna omasta hyllystäni ainakin seuraavat teokset:

1. Michael Cunningham: Samaa sukua
2. Johan Bargum: Jäähyväisiä
3. Juha Itkonen: Seitsemäntoista
4. Henning Mankell: Kennedyn aivot
5. Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
6. Turkka Hautala: Paluu
7. Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu
8. Petri Karra: Kohtalonohjaaja
9. Don DeLillo: Putoava mies
10. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
11. Torgrim Eggen: Kaksoset
12. Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä
13. Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides
14. Douglas Adams: Linnunrata-trilogia
15. Katja Kaukonen: Odelma
16. Olli Jalonen: Johan ja Johan
17. Stephen King: Liseyn tarina
18. Jenni Linturi: Isänmaan tähden
19. John Steinbeck: East of Eden
20. Markus Nummi: Karkkipäivä
21. Kjell Westö: Lang
22. Stephen King: Christine
23. John Irving: Vesimies
24. Ian McEwan: Sementtipuutarha

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi! Sen kunniaksi, että meillä on oikeus lukea suomalaista ja suomennettua kirjallisuutta, listaankin tämän päivän kalenteriin kevään 2013 kiinnostavat uutuudet.

Atena:
Dieter Hermann Schmitz - Täällä pohjoisnavan alla
Husseim Al-Maadidi - 361 päivää helvetissä

Bazar:
John Boyne - Kuudes mies
Sarah Blake - Jos saat tämän kirjeen

Gummerus:
Jouko Heikura - Joki kaupungin alla
Elif Shafak - Kunnia
Julia Kibler - Matkalla kotiin
David Foenkinos - Yhden elämän muistot

Like:
Marja Björk - Poika
Kishwar Desai - Postimyyntilapset

Otava:
Tua Harno - Ne jotka jäävät
Chad Harbach - Pelin henki
Reijo Mäki - Sahanpururevolveri

Tammi:
Stephen King - 22.11.63
Haruki Murakami - 1Q84
A.S. Byatt - Ragnarök - jumalten tuho

Teos:
Eija Hetekivi Olsson - Tämä ei ole lasten maa
Edmund de Waal - Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

WSOY:
Marisha Rasi-Koskinen - Valheet
Renate Dorrestein - Hyvä äitipuoli

Huomaan, että kiinnostavia kevään uutuuksia on huomattavasti vähemmän kuin nyt syksyllä. Toisaalta tämä on vain hyvä juttu, sillä nyt minulle jää aikaa lukea myös muita kuin kauden uutuuksia. Varsinkin, kun minulla on edelleen osa tämän syksyn uutuksia odottamassa lukuvuoroaan kohta vuoren korkuisessa lukupinossa. Mitä uutuutta sinä odotat kaikista eniten?

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 5

J.R.R. Tolkien - Kirjeitä Joulupukilta (Letters from Father Christmas 1976). Englannista suomentanut Kersti Juva ja runot Alice Martin. WSOY, 2004. 111 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Kirjeitä Joulupukilta on postuumisti ilmestynyt kirje- ja piirrustuskokoelma joulupukin kirjeistä, joita J.R.R. lähetti lapsilleen kahden vuosikymmenen ajan alkaen vuodesta 1920, jolloin ensimmäinen lapsi, John, oli kolmevuotias. Aluksi kirjeissä seikkailee vain Joulupukki ja hänen innokas, ja hieman kömpelö, apurinsa Napakontio. Vuosien saatossa Joulupukin lähipiiri laajenee ja mukaan tulevat niin kirjuritonttu kuin Napakontion sukulaislapset Paksu ja Valkotukka. Hauskaahan tässä on se, että nimet ovat alkuperäismuodossaan (kuten myös Napakontion puhuttelunimi Karhu), eli Tolkienin rakkaus suomea kohtaan näkyy myös jouluseikkailujen keskellä.

Joulupukki kirjoittaa tärisevällä käsialalla ja kuvittaa yleensä kirjeensä aiheisiin liittyvillä piirrustuksilla. Karhu opettelee kirjoittamista, ja siksi hänen tekstinsä (tai oikeastaan marginaalikommentit) ovat tikkuaakkosin kirjoitettuja, tosin arktia Karhu taitaa paremmin. Joinain vuosina Karhu tai hiidet ovat tuhonneet lahjavarastot, joten sinä vuonna lasten sukat ovat tavallista ohuemmat. Toisina vuosina sekä teksti että lahjat virtaavat.

Kirjeitä Joulupukille on ihanan intiimi kokoelma; se on kuin kurkistus Tolkienin perheen elämään ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeista toisen maailmansodan pommituksiin asti. Voin uskoa, miten lapset ovat joulu toisensa jälkeen odottaneet jälleen kuulevansa lisää Napakontion seikkailuista, ovatko hiidet hyökänneet ja ennen kaikkea, mitä pukille kuuluu. Tolkien kunnostautuu erinomaisesti myös tällaisen "tavallisen" maailman kuvaillussa, joka välittyy lapsille maagisena ja salaisena.

Nämä kirjeet saavat lukijansa odottamaan joulua ja näinkin laajana teoksena tuntuu olevan aivan liian vähän tiedonhaluiselle aikuisellekin.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 4

Koska tänään julkistettiin Finlandia-voittaja, luukusta paljastuu Finlandia-listaus. Tutkin hieman, miten monta voittajaa ja ehdokasta olen kultkin vuodelta lukenut sekä myös sitä, löytyykö listalta minua kiinnostavia kirjoja.

1984: Olen saattanyt lukea yhden ehdokkaan, Harjunpää ja heimolaiset. Kiinnostuksen herätti lisäksi yksi ehdokas, Joni Skiftesvikin Pystyyn haudattu.
1985: Ei yhtäkään luettua. Kiinnostavien listalle Annika Idströmin Veljeni Sebastian sekä Leena Krohnin Tainaron.
1986: Ei yhtäkään luettu. Ainoa kiinnostava listalla on Bo Carpelanin Axel.
1987: Kaikki lukematta. Kiinnostavien listalle Ulla-Lena Lundbergin Sand.
1988: Ei yhtäkään luettua.
1989: Ei yhtään luettua. Kiinnostavien kirjojen lista on tosin tällä kertaa laaja: jo hyllystäni löytyvä Olli Jalosen Johan ja Johan, Bo Carpelanin Vuodet kuin lehdet sekä Ulla-Lena Lundbergin Leo.
1990: Ei yhtään luettua. Kiinnostavia jälleen useampi: Kjell Westön Merkitty kuitenkin ykkössijalla.
1991: Yhtäkään en ole lukenut. Hyllystä tosin löytyvät Lars Sundin Colorado Avenue sekä Leena Landerin Tummien perhosten koti.
1992: Ei yhtäkään luettua.
1993: Luettuna Harjunpää ja rakkaudrn nälkä. Kiinnostavien listalla vuoden voittaja, Bo Carpelanin Alkutuuli sekä Anja Kaurasen Ihon aika.
1994: Ei luettuja.
1995: Ei luettuja, kiinnostavimpana teoksena Sisko Istanmäen Liian paksu perhoseksi.
1996: Ei luettuja.
1997: Ei luettuja, kiinnostavien listalla ensimmäisenä Kari Hotakaisen Klassikko.
1998: Ei luettuja, kiinnostavien listalla Pirkko Saision Pienin yhteinen jaettava.
1999: Ei luettuja, kiinnostavina vuoden voittaja, Kristina Carlsonin Maan ääreen sekä Jari Tervon Minun sukuni tarina.
2000: Luettu vuoden voittaja. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Kiinnostavien listalla Kjell Westön Isän nimeen.
2001: Ei luettuja, jälleen kiinnostavana Ulla-Lena Lundbergin teos Marsipaanisotilas.
2002: Luettu voittaja, Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie ja hyllyssä odottamassa ehdokkaana ollut Kjell Westön Lang.
2003: Luettuna ehdokkaana ollut Joel Haahtelan Elena, kiinnostavien listalle myös Leena Landerin Käsky sekä Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä.
2004: Ei luettuja, kiinnostavana teoksena Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani.
2005: Luettu vuoden voittaja, Bo Carpelanin Kesän varjo. Kiinnostaa sekä Jari Tervon Myyrä että Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman.
2006: Luettu voittaja, Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Kiinnostavien listalla Kari Hotakaisen Huolimattomat sekä Petri Tammisen Enon opetukset.
2007: Ei luettuja.
2008: Ei luettuja, kiinnostavien listalla Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin sekä pienellä varauksella myös vuoden voittaja, Sofi Oksasen Puhdistus.
2009: Luettu ehdokkaana ollut Turkka Hautalan Salo. Kiinnostavien listalla Kari Hotakaisen Ihmisen osa.
2010: Luettu ehdokkaina olleet Joel Haahtelan Katoamispiste sekä Riikka Pulkkisen Totta. Lukulistalla on myös Markus Nummen Karkkipäivä.
2011: Ei luettuja, kirjahyllystä löytyy Jenni Linturin Isänmaan tähden ja kiinnostavien listalla on myös Kristina Carlsonin William N. päiväkirja.
2012: Luettu vuoden voittaja, Ulla-Lena Lundbergin Jää sekä ehdokkaana ollut Aki Ollikaisen Nälkävuosi.

Mikä on sinun suhteesi Finlandia-palkittuihin ja Finlandia-nimettyihin ehdokkaisiin? Huomaan, että olen lukenut hyvin vähän näitä teoksia, mutta toisaalta en koskaan lue Finlandia-voittajaa, tai edes ehdokkaita, elleivät ne oikeasti minua kiinnosta. Tässä suhteessa harkitsenkin jossain vaiheessa NÖF-haasteen aloittamista, sillä voittajiakaan en ole juuri lukenut.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 3

Luukussa kolme onkin aika antaa ensimmäinen kirjallinen lupaus vuodelle 2013.
Luen joka kuukausi vähintään yhden minulle entuudestaan lukemattoman kirjailijan teoksen. Lisään haastavuutta vielä sillä, että en laske tähän mukaan esikoiskirjailijoita, vaan kirjailijalta on pitänyt ilmestyä jo muutama teos.

Omasta hyllystäni luen ainakin seuraavilta neljältä kirjailijalta jonkin teoksen:
Michael Cunnigham
Johan Bargum
Juha Itkonen
Henning Mankell

Muiden ehdotuksia:
Paul Auster
Claude Gallay
Augusten Burroughs
Herman Koch

Mitä minun vielä pitäisi lukea? Onko luettujeni listalla jonkun kirjailijan mentävä aukko?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 2

Mauri Kunnas - Joulupukki ja noitarumpu, 1995. Yhteistyössä Tarja Kunnaksen kanssa. Otava, 2006. Kirjaston jouluhyllystä.

Mauri Kunnaksella on useita ihania jouluisia teoksia, joista Joulupukki ja noitarumpu on takuulla tunnetuimpia; onhan siitä olemassa myös piirretty elokuvaversio.

Joulun aikaan Joulupukin paja täyttyy kirjeistä ja lahjatoiveista. Erikoisin kirje saapuu Vekara-nimiseltä lapselta, jonka piirrosta Joulupukki ei osaa tulkita. Jokaisella tontulla on oma näkemyksensä siitä, mitä piirros esittää ja he alkavatkin työstämään lahjoja. Samalla pukkia vainoaa oudot onnettomuudet aina kun tuntemattoman rummun pauke alkaa.

Kirjan sisäkannella esitellään kaikki pääosassa olevat tontut iästä lempiruokiin saakka. Itse olen nähnyt elokuvan muutamaan otteeseen, mutta en ole koskaan tullut miettineeksi tällaisia seikkoja, joten niiden löytyminen kirjasta oli oikein mukava yllätys. Kirjasta löytyy samat huumorin elementit kuin elokuvastakin, mutta vähemmän jännitystä mikä onkin hyvä pienempiä lukijoita ja kuuntelijoita ajatellen. Piirrosjälki on tuttua Koiramäki-teoksista ja yksityiskohdat ovat jälleen runsaita. Tämä on teos, johon ei kyllästy aivan heti, vaan sitä jaksaa hyvin selata (ja katsoa tv:stä) usemman vuoden ajan (tai vaikkapa muutaman kerran ennen joulua).

Tämän teoksen luettuani kiirehdinkin joululahjaostoksille, sain varmaankin inspiraatiota Joulupukin pajasta.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 1

Hyvää joulunodotusta kaikille ja tervetuloa joulukalenterini pariin! Jokaisesta luukusta paljastuu jotakin kirjoihin liittyvää: pääosassa ovat tietenkin jouluiset kirjat, mutta lisäksi julkaisen ainakin kirjalupauksia ensi vuodelle sekä omia joululahjatoiveitani kirjallisuuden parissa. Koska jouluun on kuitenkin vielä niin pitkä aika, aloitetaan jouluun laskeutuminen sarjakuvien muodossa.

Carl Barks - Carl Barksin joulu 2 Tarinat vuosilta 1953-1964. Toimittaneet Kirsi Ahonen, Tanja Falk, Jenni Kovanen, Riku Perälä, Kaisu Tupala, Ville Viitanen, Käännös- ja taittopalvelu Satelliitti. Karisto, 2008. 200 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Carl Barksin joulu sisältää 19 noin 10-sivuista joulukertomusta, jotka Barks on piirtänyt vuosien 1953 ja 1964 välillä. Jokainen kertomuksista on myös aiemmin ilmestynyt Aku Ankoissa, joten mitään uutta tässä ei ole tarjolla. 10-sivuisten lisäksi mukana on myös muutama sivun pituinen strippi, sekä kuvakertomusmuotoon kirjoitettu Roope-sedän jouluaatto, joka on Barksin oma versio Dickensin Saiturin joulusta.

Muita tutumpia kertomuksia on ainakin Joulu Etelämerellä sekä Aku Ankka ja akuiitti ja akumaisen tyyliin kaikissa kertomuksissa ei todellakaan seikkailla lumen keskellä vaan myös tropiikissa ja meren alla. Joulun tunnelma kuitenkin löytyy jokaisesta kertomuksesta.

Carl Barksin joulu onkin omiaan nostattamaan joulufiilistä, vaikka kunnon jouluteokseksi siitä ei olekaan. Aku Ankan ystävät kuitenkin varmasti viihtyvät tämän parissa ja saahan tästä jo hyvän joulunodotuskalenterinkin, jos vaikkapa lukee yhden kertomuksen päivässä.

Luetteko te nyt joulun alla enemmän jouluista kirjallisuutta?
Olisiko joulukirjasuosituksia, joista voisin tännekin kirjoitella? (Tällä hetkellä kirjoja on jo kiitettävästi romaaneista lastenkirjallisuuteen, mutta uusia nimiä otetaan vastaan.)
Onko sinulla jokin tietty kirja, joka pitää lukea aina joulun alla?