Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 2

Mauri Kunnas - Joulupukki ja noitarumpu, 1995. Yhteistyössä Tarja Kunnaksen kanssa. Otava, 2006. Kirjaston jouluhyllystä.

Mauri Kunnaksella on useita ihania jouluisia teoksia, joista Joulupukki ja noitarumpu on takuulla tunnetuimpia; onhan siitä olemassa myös piirretty elokuvaversio.

Joulun aikaan Joulupukin paja täyttyy kirjeistä ja lahjatoiveista. Erikoisin kirje saapuu Vekara-nimiseltä lapselta, jonka piirrosta Joulupukki ei osaa tulkita. Jokaisella tontulla on oma näkemyksensä siitä, mitä piirros esittää ja he alkavatkin työstämään lahjoja. Samalla pukkia vainoaa oudot onnettomuudet aina kun tuntemattoman rummun pauke alkaa.

Kirjan sisäkannella esitellään kaikki pääosassa olevat tontut iästä lempiruokiin saakka. Itse olen nähnyt elokuvan muutamaan otteeseen, mutta en ole koskaan tullut miettineeksi tällaisia seikkoja, joten niiden löytyminen kirjasta oli oikein mukava yllätys. Kirjasta löytyy samat huumorin elementit kuin elokuvastakin, mutta vähemmän jännitystä mikä onkin hyvä pienempiä lukijoita ja kuuntelijoita ajatellen. Piirrosjälki on tuttua Koiramäki-teoksista ja yksityiskohdat ovat jälleen runsaita. Tämä on teos, johon ei kyllästy aivan heti, vaan sitä jaksaa hyvin selata (ja katsoa tv:stä) usemman vuoden ajan (tai vaikkapa muutaman kerran ennen joulua).

Tämän teoksen luettuani kiirehdinkin joululahjaostoksille, sain varmaankin inspiraatiota Joulupukin pajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti