tiistai 22. tammikuuta 2013

Olipa kerran alennusmyynnit

Alennusmyynnit pitäisi kieltää lailla. Varsinkin kaikki kirjoihin liittyvät. Ja ennen kaikkea ne, joissa voi shopata omalta kotikoneelta ja klikata halvoista hinnoista hurmioituneena kivoja kirjoja ostoskorin täyteen. Vain havaitakseen, että 19 kirjaa on ehkä sittenkin liikaa. Suuren sisäisen kinastelun jälkeen adlibriksestä mukaani lähti kuitenkin ihan mukava kasa kirjoja: yhdeksän kappaletta. Missään muualla en sitten kirja-aleostoja tehnytkään vaan netti riitti tällä kertaa. (En siis myönnä, että päällisin puolin kiertelin kyllä kirjakaupat aina kaupungilla ollessani, mutta mitään must have-ostosta ei enää onneksi sattunut silmiini.)

Tällä kertaa King-kokoelmani sai jatkoa kolmen kirjan voimin:


Myös Keltainen kirjastoni lisääntyi kolmella teoksella:


Lisäksi Murakamia (koska en juurikaan hänen teoksiaan omista), Dickensia (koska mitään en ole häneltä lukenut, mutta hänen tuotantonsa kiinnostaa) sekä Karraa (koska rakastin Pakenevia unia ja Haarautuvan rakkauden talo elokuvana oli oikein kiva):



Mikä oli sinun paras alelöytösi?

16 kommenttia:

  1. Taitaa olla sen verran paljon, etten ilkeä netissä esitellä =)

    Mutta samaa kuin sulla löytyy myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta mikään määrä alekirjoja ei voi olla liikaa. :)

      Poista
  2. Ah, kirjakasat miellyttävät aina silmiä <3 Minuakin kiinnostaisi Dickensin Kolea talo, melkein jo pelkästään sen upean kannen vuoksi. Löydöistäsi en olekaan lukenut muita kuin Kingin ja Straubin Talismaanin. Ei oikein ollut minun kirjani, mutta yksi kaunis kohtaus siitä on jäänyt mieleeni :)

    Minä ostin alesta vain John Boynen Kapinan laivalla, mutta joululahjaksi saaduilla lahjakorteilla on tullut ostettua vähän enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakasat ovat. <3 Dickens alkoi kiehtoa kun luin Turun Sanomista juttua juurikin Koleasta talosta, joten pitihän se ottaa mukaan. King-fanina on aika noloa myöntää, että en ole lukenut näitä yhteiskirjoitelmia vielä. Noh, sitä(kin) varten tuli nuo ostettua.

      Kapina laivalla on kiehtonut montaa lukupiirimme jäsentä ja lasketaanhan ne lahjakorttiostoksetkin alelöydöiksi. :)

      Poista
  3. Hih, mä mietin vähän samaa kuin Mari A tossa yllä: ois kiva tehdä postaus omista aleostoksista, mutta en oikeesti kehtaa kun ostin niin paljon (yleensä unohdan tilata nettialesta ajoissa ja pääsen kirjakauppoihin harvoin, nyt muistin - syytän siitä erästä fb-ryhmää ;) - tilata Adlibriksestä ja lisäksi satuin käymään parissa kirjakaupassa toissa viikolla... Ostin mm. Hannu Väisästä, Paavo Haavikkoa, John Irvingiä ja Kjell Westöa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sanon samaa kuin Mari A:lle, ei ole häpeä ostaa paljoa kirjoja ja vielä postata niistä. :D Korkeintaan se saa aikaan sen, että muutkin blogaajat tajuavat unohtaneensa omista pinoistaan jonkun kirjan.

      Oih, Westöä alennuksessa, itse en löytänyt enää mitään sellaista, jota minulta ei hänen tuotoksistaan jo hyllyssä olisi.

      Poista
  4. Oi, oi Kingiä! =D Nuo kaikki olenkin lukenut; tutkailin niitä itsekin Adlibriksessä, harmitti, kun ei ollut mitään lukematonta. Talismaanista pidin paljon, ja Pimeyden talokin oli ihan kelpo. Auringonlaskun jälkeen oli minusta mahtava. Hauskoja lukuhetkiä! Nimimerkki Haluaa ostaa jotain alesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla, että pääsen Kingien pariin.
      Ja täytyy onnitella sinua hyvästä itsekurista, jos et mihinkään alennusmyyntiin hurahtanut.

      Poista
  5. Minun oli tarkoitus heittää blogiin tänään omat aleostokseni mutta päivänvalon riittämättömyyden ansiosta homa taitaa jäädä huomiselle. Omassa pinossani koreilee tällä hetkellä 15 kijaa (viimeksi kun laskin niin 11, mistä niitä nyt taas tuli lisää?) mikä ei sinänsä ole paljon mutta silti enemmän kuin kaikki viime vuoden ostokset yhteensä :D Hups. Itsehillintä on täysi mahdottomuus ja yritä siinä nyt sitten olla mitään ostamatta kun sata ja yksi bloggaria hehkuttaa alelöytöjään joita heidänkään ei luonnollisesti pitänyt tehdä.

    Oli kyllä taas virhe katsella tätäkin listaa. Eksyin Adlibrisiin katselemaan Murakameja ja niitähän saa englanniksi törkeän halvalla :D Yritä tässä nyt sitten olla sortumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15 kirjaa on hyvä saalis, joka avatii tulla esitellyksi! Vaikka täytyy kyllä sanoa, että oma alkuperäinen 19 kirjan saalis saikin vähän punastelemaan. Suurella mielenvoimalla sain karsittua noinkin paljon - toki siis sen jälkeen kun olin lisännyt ja poistannut uusia kirjoja ainakin kolme kertaa.

      Ja kyllä, englanniksi käännetyt Murakamit ovat aivan liian halpoja ja pelkäänkin, että sorrun niitä vielä kevään aikana lisää ostamaan.

      Poista
  6. Sinäkin... edellisten ostosten lisäksi kävin sitten vielä Adlibriksen alessakin, aijai. Pino odottaa jo postissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin...
      Liian helppoa netistä tilaaminen on kyllä, klikkaus vaan ja saat kirjat melkein kotiovelle. :/

      Poista
  7. Minäkin ostin nuo Kingit, vaikka ne itseasiassa löytyvät omasta hyllystä... Hups ;) Muutenkin olen kartuttanut King-kokoelmaani. Lisäksi olen ostanut mm. Dahlin Jalin ja suklaatehtaan (käytettynä tai siis luettuna), Valtosen Vesiseinän, yhden Irvingin ja Fletcherin Irlantilaisen tytön. Ja aika monta muutakin ;) Niin ja Lewisin Narnian! King-löydöistä, Narniasta ja Jalista olen eniten innoissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan noita Kingejä aina olla varalta tuplakappaleet. ;) Itsekin tässä hetki sitten tajusin, että minullahan on yksi ja sama King hyllyssä sekä suomeksi että englanniksi. No, ei haittaa. :D Alelöydöissäsi olikin useampi lukupiirimme kijra (Vesiseinä, Irlantilainen tyttö).

      Narnia ja Jali kelpaisivat kyllä minunkin hyllyyni.

      Poista
  8. Hyvältä näyttävät löytösi! Kolea talo on myös minun lukulistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva, toivottavasti onnistutaan lukemaan Kolea talo samoihin aikoihin, niin olisi joku jonka kanssa käsitellä lukukokemus tuoreeltaan.

      Poista